sunnuntai 19. tammikuuta 2014

ei omenapuusta kauas putoa

Olen lukenut aamu- ja keskipäivän litanioita sanontoja, joilla lapsista tulee kansalaisia lempeästi mutta lujasti. Ihan totta, jos karsisi tiedoistaan kaiken mitä siihen päälle on kaadettu koulussa, kadulla ja jostain kumman syystä, jäisi varmasti jäljelle vain vahvoja yhteyksiä sanonnoista toisiin sananlaskuihin. Kaiken takana on kasa kulttuuriperinnettä - onhan lasten kasvatus aloitettava sata vuotta ennen syntymää.

Jos vaikka tapaan uuden ihmisen, muistan katsoa silmiin koska se on rehellisen ihmisen merkki. Täytyy kuitenkin muistaa, ennen kuin avaa suunsa, poistaa hirsi omasta silmästä ennen kuin katselee rikkaa toisen silmässä. Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa - toisaalta taas kultaomenia hopeamaljassa ovat sanotut aikanansa.

Nyt jatkan sanontavaltamereen uppoutumista, olenhan vakaasti siinä uskossa, ettei oppi ojaan kaada eikä taito tieltä työnnä. Kukaan ei ole seppä syntyessään eikä profeetta omalla maallaan mutta oppia ikä kaikki. Kyllä maailma opettaa, jos ei muuta niin hiljaa kävelemään.

Ei kommentteja: