för att överleva

Tänään alkoi kevään viimeinen kurssi. Se on erityispedagogiikkaa, siellä on superuskottava luennoitsija ja vaikka päätä ja kurkkua särkee kaikki oli niin mielenkiintoista. Katsottiin videota om självskadebeteende ja kuunneltiin sen luennoitsijan oikeita esimerkkejä. Mutta silti, se ei ollut asiaankuuluvan vakava vaan näytteli ja ilmehti ja raahasi luokkaan säkkityynyjä ja hetkenrauhaa minkä ehti.

Nyt tuntuu siltä että vaikka on kaikkea kamalaa mitä on hankala ymmärtää, on kuitenkin olemassa ystävällisiä käsityönopettajia, yli-innokkaita sijaisia ja valkoviiksisiä tutkijoita Queenslandin yliopistosta jotka tekevät kaikkensa että voisi ymmärtää sitä miksi olkapäät on aina vedetty eteenpäin ja kumaraan. Ja tuntuu myös siltä että nyt on kyllä viimeinkin aika suoristaa ryhti ja ymmärtää.

Epäilijöille se luennoitsija virkkoi, että ei pidä ajatella niin lönemässigt. Pitää vain olla niin tehokas ja rehellinen kuin vain voi, ainakin ne tunnit päivästä ennenkuin pitää mennä hakemaan pojat päiväkodista.
Tiedän että olen nyt vähän naiivi mutta olen vaikuttunut.

Täällä.