Kohtasin kävelykadulla tänään tosi oudon tyypin. Sillä oli iso kori täynnä kotitekoisia vihertäviä keksejä ja kookos-kaurapalloja. Se sanoi moi, minä sanoin moi. Sitten se sanoi uudestaan moi ja sanoi että se kiertelee kävelykadulla ja antaa hyville tyypeille keksejä muutamaa kolikkoa vastaan.
Hämmennyin sen tyypin aurinkolaseista ja vinoista hampaista. Mutta se oli ihan hyvä tyyppi. Se oli tullut ihan vähän aikaa sitten kotiin Intiasta. Se kertoi että kun lentää Finnairin suoralla lennolla Intiaan (500e, rahat kerätty keksimyynnistä ja joululahjarahoista) se on nopeaa ja kuin madonreikä. Intiassa taas matkustaminen on hidasta, aina, ja se maa on kuin mafia eikä ollenkaan apaattinen. Ja siellä löytää kuulemma sydämen rauhaa. Minä sanoin että löydän rauhaa ihan vain kävelemällä rauhassa kävelykadulla. Olen kuitenkin kuulemma liian nuori ja luultavasti en löydä sellaista rauhaa enää akateemisen tutkinnon jälkeen. Sen sijaan minun kannattaisi opiskella vähän kiinaa ja matkustaa Kiinaan pitämään joogakursseja kasvavalle keskiluokalle.
En sitten lopulta halunnut niitä keksejä, vaikka se tyyppi vakuuttikin että ne on tehty mahdollisimman puhtaasti. Oli ainakin pessyt kätensä ennen leipomista. Jatkoin matkaa ohi halpojen mandariinien, pääsiäisnarsissien ja perunakauppiaiden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti